Onpas ollut aikamoinen yö ja minun on aivan pakko tulla kirjoittamaan teille yön mietteistäni edes päällisin puolin:

oon tutkin oman mieleni syövereitä kaija koon laulaessa taustalla eli oon siis jatkan eteenpäin  tätä matkaa "henkinen muutos" mitä olen viime maaliskuusta asti työstänyt itseni kanssa ajatuksissani tai puhumalla muille... Tänä yönä tajusin vihaavani sitä ihmistä millainen olen siinä kohtaa kun olen saanut tarpeeksi alkoholia vereeeni....Tajusin myös sen että ennen en osannut selvinpäin avata suutani ja sanoa "tarvitsen apua" ja kännipäissäni varmistin että sain vaikka väkisin muille pahanolon hauskanpidon sijaan... henkisesti suuri pelko "kännin vetämisestä" on yrittänyt näyttäytyä mielessäni tämän yönaikana monesti... minä olen tajunnut pelkääväni humalaista itseäni ja  siis en uskalla tässä kohtaa edes ajatella  mielessäni sitä että vetäisin nyt KUNNON kännin päälle koska tunnen itseni enkä hallitsisi itseäni ja pahimmassa tapauksessa saattaisin tehdä jtn peruuttamatonta niin koen turvallisemmaksi vaihtoehdoksi etten vaan koske viinaan vaan käsittelen selvinpäin vaikka väkisin nää pääni sisäiset henkiset solmut auki koska ei tää elämäni voi jatkua näin...  Minulla ei ole koskaan ollut elämässäni oikeasti henkisesti hyvä olla itseni kanssa ja siksi olen suurimman osan elämästäni yrittänyt olla joku muu  tai tasapainoinen olo koko elämässäni ei ole kestänyt  enempää ku tyylii paripäivää... en ole koskaan oikein ollut henkisesti tasasesti hyvänoloinen tai en oikeastaan osaa sanoa varmaksi koska en ollut koskaan kokenut sitä miten hyvältä tuntuu se että olisi henkisesti hyväolla itsensä kanssa ... outoa eikö?  Opin jo lapsuudessanu että henkisesti heikot on niitä jotka ei täs kovas maailmassa pärjää... kasvatin siis ajattelemattomasti kovan kuoren esteeksi etttei kukaan pääsisi satuttamaan minua.. En ole ikinä päästänyt ketään ihmistä henkisesti lähelleni ja kenenkään toisen ihmisen edessä en itkenyt kyynelien virratessa poskilla.. ei ei... se ei vaan ollut salliittua.... siis kyllä minäkin olen elämässäni itkenyt...useinkin mutta aina kun itkin tein sen varmassa piilossa ettei vaan kukaan toinen näe sitä....   kännipäissään satutin monia ihmisiä välittämättä vittuakaan mutta kun krapula iski pitkienkin putkien jälkeen rankaisin itseäni niistä teoista ja siksi käteni ovat kuin päiväkirjani sivut... jokaiselle arvelle on oma tarina kerrottavana mutta isoin ajatukseni oli siinä kohtaa kun mattoveitseen tartuin oli "nyt ei kukaan toinen ihminen kärsi" siinä kohtaa yleensä sammutin kännyn ja yritin piiloutua kotini lattialle patjalle ettei kukaan vain nähnyt ikkunoista minua ja en ollut omasta mielestäni tekojeni takia ansainnut sitä että olisiin nukkunut sängyssä... ei.  siinä kohtaa laitoin itse itseni henkisesti totaallisesti pohjalle koska olinhan satuttanut kännissä ihmishirviönä muita niin pitihän minunkin kärsiä....   mutta senkin tein itse ja yksin..... itkin patjalla maaten roskien seassa pimeän asunnon lattialla mutta en yrittänyt edes helpottaa sitä henkistä oloani... oli minun aikani olla kärsijän roolissa...   

No joo jos tää oli vaikka tässä etten vaan kerralla paljasta liikaa itsestäni teille ennenkuin olen itse käsitellyt asioita taas eteenpäin itseni kanssa.... mutta tässsä teille teille raapustus minun tämän hetkisestä suhteentilasta kuningasasalkoholin kanssa!

 

Tärkeintä mitä olen lyhyen aikana huomannut on se ettei minun tarvi yksin näitä ongelmia kestää vaan et mul on ihan 10:n läheiset tukemassa mua tässä matkassani kohti muutosta.... Maali on taas askeleen lähempänä!!!

 

 

 

 

 

T