No niin jos tänne kirjoittaisi pitkäst aikaa mieleni syövereissä pyöriviä ajatuksia ja päivittäisiä mietteitäni nykyään.... eli oon siis aviovaimo erittäin jääräpäiselle miehelle jolle jäinen sydämeni lämpeni viime juhannuksena yllättäen vaikka meidän juttu alkoi erittäin rennolla kaverimeiningillä, johon tuli hyvin nopeasti molemmille ihastumista mutta jota yritimme molemmat heittää mielestämme mutta lopulta juhannuksena oli pakko myöntää jopa itselleen että rakastan tuota ihmistä, enkä voi elää ilman häntä. Jos en olisi lähtenyt hänen matkaansa oisin vain tuhonnut itseni henkisesti loppujen lopuksi vieden viimeisetkin henkisien voimavarojen rippeeni itse itseltäni. Nykyään näytän ulospäin henkisesti helvetin hyvinvoivalta mutta tajusin yhtenäpäivänä kuitenkin ettei vieläkään kaikki henkiset haavani ole parantuneet kunnolla ja olen tietyissä asioissa tosikko vaikka läppää edelleeen heitän helvetisti paljon enemmän ja naurun määrä on kasvanut elämässäni suuriin mittoihin.... Tajusin myös tuossa yhtenä päivänä kuinka elämääni on tullut helvetisti ihmisiä takaisin tai no ei takaisin koska on nuo ihmiset ollut aina henkisesti elämässäni mukana mutta silloin kun olin narsistisen eksäni hallinnan alaisuudessa, en noita ihmisiä fyysisesti nähnyt juurikaan. On ihana huomata kuinka seurani nykyään kelpaa muille ihmisille kun olen aidosti juuri sellainen kuin olen enkä piiloudu alkoholin taakse yrittäen miellyttää kaikkia muita kuin itseäni. Olen tajunnut että ensin pitää hyväksyä itsensä  epätäydellisenä ja sitten vasta muut voivat hyväksyä sinut juuri sellaisena kuin oletkaan kaikkineen virheinesi. Minun elämäni ei ole mitn ruusuilla tanssimista, mutta toisaalta sellainen elämä olisi helvetin tylsää jos kaikki olisi koko aika vain hyvin. Olemme mieheni kanssa puhuneet lähiaikoina tosi paljon henkisistä asioista ja olen vieläkin hyvin yllättynyt että olen pystynyt hänelle päässäni pyörittelemistä asioista puhua avoimesti miettimättä kertaakaan voinko puhua jostain ääneen, ennen kuitenkin patoutin kaiken pääni sisälle salaillen henkisen puolen itsestäni täysin. Nyt vasta olen tajunnut että heikkoudetkin on vahvuus. Edelleen minulle tulee säälittävä olo kun itken muiden ihmisten läsnäollessa mutta senkin tunteen olen sanonut ääneen monesti ja se on helpottanut sitä syyllisyyttäni itkemisestä. Olen tajunnut tässä lähiaikona myös sen totuuden kuinka tuuliajolla olenkaan elämässäni ollutkaan. En ole osannut pysähtyä tai olen osannut mutta en ole halunnut, koska kaverit ja päihteet ovat aina houkutelleet enemmän. Aikuisuus ei kuitenkaan ole pelkkää hauskanpitoa vaan myös velvollisuuksien hoitamista. Moni ihminen on tullut kysymään minulta lähiaikoina että rakkausko aviomieheeni sai minut näiin muuttumaan?  Rakkaus oli joo osasyy miks uskalsin laskea suojamuurini alas mutta suurinsyy on kyllä se että nykyään minulta ei vaadita muuta kuin että olen aidosti oma itseni. Suurin vastukseni kuitenkin edelleen katsoo peilistä minua kun sinne kurkkaan... On vaikea antaa itselleen armoa koska ei ole sitä koskaan menneisyydeen itselleen suonut vaan oman henkisen pahanolon turrrutin päihteillä työntäen sen väkisin kadoksiin eikä päästän ketään toista ihmistä koskaan kuulemaan suustani mitn järkevää puhetta vaikka päässäni kyllä pyöri vakaviakin asioita.  Mieheni on opettanut minulle monia asioita  mutta eilen tajusin sen että nykyään elän aikalailla tunteen mukaan enkä suunnitelmallisesti.. tai no kyllä kalenterissamme on arkipäiviksi merkintöjä mihin virastoihin pitää milloinkin soitella mutta kuitenkin... Olen aina ollut jonkunlainen poikatyttö ja viihtynytkin siksi äijien seurassa suurimmaksi osaksi elämästäni koska olen aina inhonnut naisten kaksonaismoralismia ja sitä draamaa mitä useampi nainen saa samassa paikassa ollessaan aikaiseksi mutta nykyään elämässäni on NAISPUOLINEN ystävä johon luotan 110% ja välillä tuntuu että hän tuntee minut paremmin kuin itse edes tunnenkaan itseni. Hänen kanssaan on varmasti helpointa se että minun ei aina tarvitse sanoa hänelle ääneen asioita vaan hän tajuaa myös katseestani paljon ja osaa lukea myös viesteistäni ns rivienväleistä jos joku mättää...  On helvetin paljon helpompaa minulle kun hänellä samanlaista elämänkokemusta kuin minulla ettei kaikkea minun tarvitse rautalangasta vääntää tai siis että tässä maailmassa on edes yksi nainen jolle ei tarvi selittämällä selittää mitä tarkoitan kaikella mitä puhun.  Kiitos hänelle siitä että on elämässäni mukana, vaikka aikamoista sirkuselämää tämä meidän elämämme välillä onkin.