Hei rakas.

Kirjoitan tän sulle näin kun en jaksa kynään tarttua.

Tiedän että tiedät minun rakastavan sinua mutta haluaisin nyt yrittää selittää sinulle niitä tunteita lauseen "minä rakastan sinua" takaanta. Minulle tuo lause tarkoittaa sitä että minulla on kanssasi henkisesti hyvä olla. Henkinen hyvä oloni ei liity siihen monta kertaa naida napsuttelemme. Henkinen hyvä oloni kanssasi ei liity mitenkään seksiin. Minusta on ihana kun saan  ensimmäistä aamukahvi kupillista juodessani kuunnella sinun typeriä juttujasi vaikka minun tekisi mieli heristellä sinulle keskisormeani.  Sinä olet meistä se aamuvirkku vaikka oisit nukkunut huonosti. Minusta on ihana kun herättyäsi heti haluat pussailla vaikka aamuisin hengitykseni haisee pahalle mutta silti kun huulesi koskettavat omiani tiedän ettei päivästä voi tulla huono koska jaan sen sinun kanssasi. Minä olen ihminen joka jättää tiskit miten sattuu ajatellen että ne voi viedä myöhemmin ja sinä korotat ääntäsi kun minun sotkuja on ympäri asuntoa eikä se ole ainoa asia missä olemme erillaisia mutta sekään ei meitä kaada jos se on minusta kiinni.  Sinä olet tottunut hoitamaan asiat heti etkä esim vuoden päästä. Minä taas olen haaveilija tyyppi mutta sinä olet tämän leijan kivi joka pitää maan pinnalla.  Sinun kanssasi arki ja muu elämä on henkisen hyvän olon tuottaja koska elän sinun kanssasi. Eilen otit minua kädestä kiinni ja sanoit "pidän sinusta kiinni ettet karkaa elämästäni" niin tiedoksesi:  MINÄ EN OLE LÄHDÖSSÄ MIHINKÄÄN. Minun paikkani on sinun rinnnallasi, koska sydämeni valitsi sinut. Tiedän että riitän sinulle mutta sinä et vaan saa itseäsi uskomaan että riittäisit minulle juuri sellaisena kuin olet vaikka sitä hokisin päivästä toiseen. Minä menin sinun kanssasi naimisiin koska sydämeni käski tehdä niin eikä pilluni. Minä rakastan sinua kokonaisena ihmisenä ja se mitä rujon kuoresi alla on jtn niin ainutlaatuista että aion pitää sinusta kiinni kuolemaani asti. Jos minun pitäisi valita sinun ja muun ellämän väliltä niin valitsisin sinut koska sinua minä rakastan,mutta tiedän ettet sinä laittaisi minua valitsemaan. Kannustat minua lähtemään kotoa ulos kaverieni kanssa ja lähdenkin mutta jos sinä et ole mukana en osaa rentoutua. Ajatukseni pyörivät sinussa vaikka olisin 10min erossa sinusta.  Väität olevasi tylsä, ole minun puolestani jos se tekee sinut onnelliseksi mutta sekään ei saa minua edes miettimään lähtöä luotas. Silloin kun tulin luoksesi ensimmäiseksi yöksi minulla oli hirveä kiiire aamulla pois mutta se ei johtunut sinusta vaan siitä että tämä alue pelotti minua, mutta tän vuoden aikana oon tajunnut ettei tääkää mesta niin paha ole asua ja olen tehnyt kodin tänne koska sinä olet täällä. Sinä jota jäinen sydämeni rakastaa.. Sinun on vaikea ymmärtää sitä että riittäisit koska sinulta on matto vedetty jalkojen alta monta kertaa elämäsi aikana ja satutettu mutta minä en aio niin tehdä koska sinä et ole minulle mikään "pelinappula" . Sinä olet minulle toinen puoliskoni vaikka jokainen päivä ei olekkaan ruusuilla tanssimista mutta mitä enemmän haastetta päiviin mahtuukaan sitä varmempi olen siitä että paikkani on sinun rinnallasi  Minä rakastan kun sinä istut nojatuolissasi  rötköttämässä piereskellen tai kuolaat samaanaikaan kun kuorsaat sängyssämme koska en itsekään ole mitn oppikirja matskua ja minäkin olen epätäydellinen. rakastan sinun hyvin kieroa huumorintajuasi jota en aina ymmärrä mutta nauran silti.. Minä rakastan koskettaa sormillani sinua ja tuntea sormen päissäni sen miltä karvainen ja tatuoitu käsivartesi tuntuu.  Sinä teet minut onnelliseksi olemalla juuri sellaisena kuin aidosti oletkaan... Sinä riitätä täysin minulle vaikka oletkin aika hemmetin jääräpäinen mutta minä haluan loppu elämäni takoa sinun kanssasi yhdessä päätä seinää.... periksi emme anna ennen kuin sydän käyrä on suora... rakastan sinua kaikkine vikoinesi koska ilman sinua ei olisi minua. Ennen sinua olin vain tyhjä kuori ja sinä sait kuoreen sisällön... Minä rakastan sinua ja vain sinua <2