Pääsin viime viikon maanantaina tuomioltani ja palasin kotkaan raksun luokse veljeni kyydillä kun tulivat hakemaan minua porteilta.... no aivot ei oikee meinan kääntyy siviilimoodiin millään ja vapaus tuntu niin hyvälle etten oikee kotona ehtin käydä ku kääntymässä... no oon mie saanut hoidettua paljon raksun kanssa asioita eli ei oo menny koko viikko ihan viihde linjalla... jossain kohtaa lähiaikoina pitäis alkaa pakkaileekin ku meidän lauma (vissiin) muuttaa asuinpaikkaa pois kotkasta... mut se et mihin kaupunkiin kotimme rakennetaan tulevaisuudessa jääköön arvotukseksi  ku vielä ainakin toistaiseksi halutaan pitää asia vain lähipiirimme tiedossa vaikka ei asia tosiaan ole mikään salaisuus koska emme ole muuttamassa kotkasta mitn tai ketään paetaksemme... vaan siksi että saimme hyvän "tarjouksen" johon tässä kohtaa on oikea aika tarttua..... sovimme raksun kans yhdessä että katsotaan ensimmäinen vuosi et tapetaanks siel toisemme ja jos ei ni sit mietitään uudelleen asuinpaikkaamme.... tottakai muutto pelottaa koska kaupungista minne muutamme emme tunne juurikaan ketään ja tukiverkkomme jää tänne kotkaan... mutta meille asuinpaikan vaihdos saattaa tehdä hyvää henkisesti ja vahvistaa meitä pariskuntana entisestään... kestimme ton tuomiolla olonikin eroamatta ja se teki meist tuhat kertaa henkisest vahvemman pariskunnan ni en usko et paikkakunnan vaihtokaan saa meitä eroamaan.... kuhan vain muistamme molemmat että parisuhde vaatii molemmilta työtä.. kumpikaan meistä ei saa yksin parisuhdettamme toimimaan loppu elämämme ajan vaan siihen homaan tosiaan tarvitaan kumpaakin... tällä viikolla emme ole khyl juurikaan kahdestaan ehtinyt olee varsinkaan päivisin ku on ollut tupa täynnä läheisiämme kylässä... ei oo yhtäkään kokonaista päivää ollut ettei jossain kohtaa joku ois tullut koputtelee ulko oveamme tai laittan viestillä et saaks täält kahvia ku tietävät et meil on aina ns ovet auki läheisillemme jos tarvis.... mut nyt meidän ois muistettava antaa aikaa myös vain toisillemme ettei meistä vain tule mitn kämppäkavereina elävää pariskuntaa... mut joo.. oon myös saanut juteltua ihmisten kanssa asioita selviks ja se kyl tuntuu helvetin hyvälle et nykyään uskallan aukasta suuni ja puhua (ainakin joskus) fiksujakin ku miettii et ennen patoutin kaiken päähäni ja yksin niit mietiskelin joka taas johti siihen et seuraavan kännin aikana tuli ladottua kaikki mietteet idioottimaiseen tyyliin suusta ulos... mut ihmiset muuttuu ni kai miekin siin onnistun ku halua ainakin löytyy.... mut joo Mulle rakas karvavauvamme Eppu on kyl täydellinen Karvaterapeutti vaikka sil välil viiraa päässä itselläänkin monet kerrat päivässä.. Äskenkin kävi tos vieressäni haistamassa jtn roskaa joka oli unohtun lattialle ja juoksi heti sen jälkeen kiireen vilkkaa häntä pörhöllää makkariin sängynalle jossa viihty sit sekuntin tai kaks ja juoksi suoraan eteisen kaapin ovea päin sen törmäyksen jälkeen jatko juoksuaan nojatuolin kautta kiipeilypuuhunsa mut jarrut ei tainut toimii ni meinas tipahtaa sielt puustaan mut peruutti itsensä takas sinne ja katto meit sen näkösenä et ois tarkistan huomattiinks myö minkä virheen teki sen touhuista vois kyl kirjottaa jonkun lapsille sopivan sarjakuvan tai satukirjan... monesti päiväs saadaan hulluuskohtauksia ja päästään ihmisten kans nauraa sen touhuille... mut Eppu on ainutlaatuinen ja laumamme täyspäinen jäsen. emme itsekään ole päästä ihan terveitä nimittäin ni siks eppu on aivan nappi kissa meille <3 meidän oma karvavauva <3 mut joo...eikhää tää riitä avautumiseksi tällä kertaa....