Miten muiden isot ja kivuliaat virheet on helvetin helppoa antaa anteeks ja unohtaa mut sit ku itse mokaa pienesti ni siitä soimaa itseään ja pitkään eikä osaa antaa itselleen armoa..? välillä sitä unohtaa et miekin oon vain ihminen mut joo.... mulle edelleen nää ns normaalin parisuhteen "säännöt" on aikamoista hakuammuntaa mut onneks tiedän et mua tuetaan sisäistää nää koska vihdoinkin sain sanottua ääneen että pelkään mokaavani tän jutun niin kuin tapanani on ollut, tai no ennen mua ei kiinnostan vittuakaan miten mun mokailut ja säätäminen sattu muita mut täs suhtees mulla on kaikki pelissä mut silti pelkään etten riitä tai et mokaan siks musta tullut aikamoinen arkailija... mut onnekseni tiiän etten oo yksin tänkään ongelmani kanssa ja tiiän myös sen et mein parisuhtees ei ole ongelmia vaan tää on mun henk.koht ongelma menneisyyden takia.... sitä kun elää 13v koirana kostaen toisen teot ja silti palaten kultasena noutajana häntä heiluen saaden ns remmist (nyrkistä) ni ei sitä oikee osaa normaalis parisuhtees elääkään mut rakkaan paskakasani sanoja lainatakseni "elämä on oppimista hautaan asti, opetellaan yhdessä" 

täällä ooon myös tajunnut sen kliseisenlauseen "luulo ei oo tiedon väärti" merkityksen... ennen mie aina syyttelin muita mielinmäärin kaikesta mahdollisesta ja mahdottomastakin koska mie olin kuullut ja vain LUULIN... ei mua kiinnostan  ottaa faktoista selvää, vaan mulle riitti ihan vain et LUULIN... nii ja mulla ku oli pahaolla itselläni ni tartutin sen vaikka väkisin muihinkin koska en osan vaan sanoa "tarviin apua"... eikä siin kohtaa ku kännin päälle sain ollut vitunkaan välii kenen kans riitelen aiheesta ku aiheesta kuhan vain riitelen  vaikka naapurin martin kanssa... monet riidat oisin välttän jos itsepäisyyteni ois antan periks... no parempi myöhään ku ei milloinkaan tajuta asioita......