Miksen vieläkään osaa sanoa ääneen läheisilleni "kuunnelkaa mua..mie haluisin että te vuorostanne kuuntelette minua enkä mie aina teitä!!" mut kirjoittamalla asian osaan ilmaista ja kun näemme niin heitän joko sairasta läppää jne tai sitten kuuntelen heidän huolia ja murheita yrittäen auttaa jne... välillä minust tuntuu että tää menee taas siihen että unohdan itseni ja elän elämääni muiden kautta ja sitä en todellakaan halua enää ikinä!

Miksei läheiseni jotka väittävät tuntevansa miut näe että minä en ole henkisesti niin vahvoilla miltä ulospäin näyttää...?

Kun en pysty läheisilleni (jotka näkevät minuu melkein päivittäin) puhumaan ääneen omia mietteitäni tms purkamaan mieltäni otan puhelimen käteeni  ja soitan (melkein itkien) ihmiselle jonka tiedän kuuntelevan AINA mun huolia ja murheita vaikka tiedän 110% että hän on toisaalta aivan täydellisen väärä ihminen siihen hommaan...  huokaus....