Lähdin juhannuksena helvetistä etsimään onneani ja kokeilemaan omia siipiäni. niitä siipiä jotka minulta oli 13v aikana pidetty olemattomina etten luottanut edes itse että siipeni kantaisivat ilman eksääni... mutta nyt yli 8kk myöhemmin voin sanoa että kyllä siipeni kantoivat ja nyt tuntuu vihdoinkin että seison omilla jaloillani tukevasti maailman myrskyissä. En kyllä olisi pystynyt yksin tähän... läheiseni ovat tukeneet ja tsempanneet minua luottamaan itseeni ja antamaan armoa myös itselleni. suurin kiitos kuitenkin menee minulta rakkaalle jääräpäiselle miehelleni joka valaa mulle koko aika lisää luottoa itseeni vaikka meidän elämä ei ole mitn prinsessa satua jota lapsille luetaan iltaisin. meidän elämä on täyttä paskaa... on kelan kanssa taistelua raha asioista jne syömme kaurapuuroa melkein päivittäin mutta silti tiedän että tämä on sitä elämää mitä haluan elää.. olen onnellinen... mieheni saa minut näkemään punaista miljooona kertaa päivässä mutta silti minä pysyn täällä mieheni rinnalla... meillä on kiva koti eikä ulospäin näytä edes siltä että meidän elämä olisi jotenkin huonosti mutta henkiset paineet eivät näy ulospäin... Mie oon silti vapaa vaikka naimisissa olenkin ja rakastan...  outoa sanoja ihmiiseltä joka ennen pelasi tunteettomasti antaen persettä  melkein jokaiselle pyytäjälle... minä jäisin tähän suhteeseen vaikka meillä loppuisi fyysinen läheisyys kokonaan.. Mulla on mieheni kanssa henkisesti hyvä olla ja sydämeni on tajunnut olevansa kotona... olen asunut elämäni aikana yli 40 eri asunnossa mutta nyt vasta koen olevani kotona... toisaalta minä olisin onnellinen rakkaan mieheni kanssa vaikka asuisimme sillanalla risan makuupussin alla kunhan hän olisi siellä kanssani. Enään mun ei tarvi pelätä ja esittää jtn muuta kuin olenkaan... useat on sanonut kuinka olen muuttunut mutta ei en ole.. tälläinen millainen nykyään olen ni on aitoa minua enään en hae hyväksyntää muilta ja miellyttämällä muita...  en kätkeydy kännin taakse enään vaan nykyään kohtaan itseni selvänä ja siksi ihmisistä tuntuu että olen muuttunut kun en juo ja säädä ihmisten välei tms vaan keskityn elämään omaa kaaottista elämää rakkaan rujon näköisen pappa ikäisen vitun rakkaan aviomieheni kanssa jonka rujon kuoren alla sykkii erittäin lämmin sydän... mie oon elämässäni nähnyt kaikenlaisia miehiä useita kymmeniä mutta koskaan ennen ei ole tullut eteeni noin ainutlaatuista ihmistä... kyllä sitä välillä mietin et mitähää hyvää olen elämässäni tehnyt että MINÄ voin tuota aarretta kutsua aviomiehekseni.... <3 hmm... *pohtii*