No niin nyt jälleen pääsin näpyttelee ajatuksiani tännekin... minust tuntuu ihan vitun tuskalliselle ajatella ees et aviomieheni luokse muuttaa eräs nainen (hänen raivo raitis eksänsä) varsinkin ku hää muuttaa MEIDÄN kotiin... toisaalta yritän vaan ajatella ettei mulla ole oikeutta sanoa asiaan mitn koska itse lähin sielt menemään vaikka sydämeni jäi sinne... läheiseni eivät ymmärrä vaikka heille kuinka selittäisin miltä musta tuntuu täl hetkellä... ulospäin näytän hyvinvoivalta mut sisälläni riehuu pyörremyrsky joka ei ota laantuakseen ja sitä on tosi vaikea selittää kelleen... vittu mie rakastan miestäni edelleenkin vaikka kukaan ei ymmärrä et miks rakastan... toisaalta ei muiden tarvikkaan ymmärtää asiaa... kukaan eikä mikään tuu korvaamaan hänen paikkaansa sydämessäni... never!!!! Meil on mieheni kans niin paljon yhteisii hyvii muistoja jotka tulee minuu kantamaan läpi tän helvetin... mut joo se siitä aiheesta... toisekseen minuu ahdistaa ihan vitust olla tääl eksäni nurkis pyörimäs mut tilanteenpakost mie tääl oon... on ihana nähdä ihmisii kyl mut ainoa jonka haluisin oikeasti nähdä on aviomieheni koska välil tuntuu et hää on ainoa tässä maailmassa joka ymmärtää minuukin... tai kysyy et mitä mulle kuuluu... muille ihmisille on tärkeämpää päästä purkaa mulle omii kuulumisii ku et kysyisivät mun kuulumisii.... tänäänkin näin muutamaa läheistäni ja hyö höpötti vain omii juttujaan... hohhoijaa... mut joo... sellast se on välil!!!! 

Nyt taidan mennä ottaa kahvia lisää ja röökille....