Käteni ratkeavat kohta muusta kehostani kun mua revitään moneen eri suuntaan ja silti minä hymyilen leveästi välittämättä siitä fyysisestä kivusta peittäen samalla syvälle alleen sen henkisen tuskan joka tulee siitä että mun pitäis valita vaan toista kättäni vetävät ihmiset koska en minä pysty valitsemaan koska haluisin pitää heidät kaikki ilman mitään kahtia jakoa tms kuppikuntia mutta ainahan sitä saa haaveilla.. mun on rehellisesti myönnettävä että olen miettinyt sitäkin että irrottaudun tästä tilanteesta ja muutan YKSIN (Epun otan mukaani tietysti) muualle tästä kaupungista eli minulle ennalta tuntemattomaan kaupunkii mutta sitten palaa todellisuus mieleeni ja muistan sen faktan  ⁰ ettei kukaan pärjää yksin tässä maailmassa mutta toisaalta kuka sanoi että yksin joutuisin siellä tuntemattomassa kaupungissa loppu elämäni elämään ja olen siis miettinyt että vertaistukea päihteettömään ja rikoksettomaan elämään tarvitsen koska sekin on asia mihin en todellakaan pysty YKSIN ..  En miä todellakaan kuitenkaan jaksais enää tätä henkistä taakkaa joka tulee tästä et mua ei kuunnella mut miten voitaiskaan koska en puhu koska nd ihmiset joiden kanssa olen lähiaikoina ollut samassa paikassa  jauhavat suu vaahdossa omista asioistaan koska tietävät sen että minä kuuntelen kyllä jne autan jos vaan pystyn mutta jos en saa täällä puhuttua eikä kukaan kuuntele mutta muualla se olisi mahdollista niin miksi jäisin.. minun olisi aika vihdoinkin ensimmäistä kertaa ajatella ja kuunnella ITSEÄNi tehdän elämästäni sellaista millaista haluaisin sen oikeasti olevan että en tuntisi kuristuvani enkä sitäkään että edes käteni revittäisiin irti kehostani jne.. ja siis itseni lisäksi minun on vihdoinkin ajateltava ja toimittava elämässäni niin että olen vihdoinkin ÄITI lapselleni jolle lupasin todistavani että hän on rakkainta ja tärkeintä elämässäni ja yksi nykyisitäkin periaatteistani kuitenkin on "se mitä luvataan se myös pidetään ja jos ei pystytä pitää ei luvata mitään!!!!"  

Tuo sana "äiti" on saanut minut taas miettimään omaa suhdetta äitiini hänen tyttärenään (joo tiedän että olen jo melkein 40v akka mut silti koen että minulla on täyso oikeus tätäkin asiaa pohtia varsinkin kun tämä on kaihertanut mieltäni ööh 15 kesäsestä asti..) ja saa ihoni kananlihalle koska en voi sanoa rehdisti että se olisi mitn lämminhenkinen jne avoin ja tiedän että se johtuu meistä molemmista eikä vaan toisesta mutta jos olisi vieläkin mahdollista (olen toivonut asiaa jo vuosia..)niin toivoisin ettei vieläkään olisi myöhäistä muuttaa tilannetta ja saada välejämme paremmaksi mutta en voi vaatia äidiltäni sitäkään koska olemme MOLEMMAT aikuisia ja hänelläkin täysi oikeus elää sellaista elämää kuin itse haluaa niin kuin minullakin mutta se mitä eniten toivoisin äidiltäni on se että hän ymmärtäisi sen ja hyväksyisi sen että minä en elä sellaista elämää mitä hän toivoi ja mihin hän kasvatti minua vauvasta asti eli kunnialliseksi työssäkäyväksi veronmaksajaksi jne ns "NORMAALIKSI" mutta hän ei vaan muistanut kertoa että millä mittapuulla lasketaan/määritellään "NORMAALI" ihminen koska minusta kukaan ei ole sellainen vaan olemme kaikki erilaisia yksilöitä jos uskallamme emmekä sulloudu massaan vaan näkymättömäksi "seinäruusuksi" ..  ja siis haluaisin myös että äitini ymmärtäisi senkin että kaikelle on syynsä myös sille että miksi menneisyyteni on mitä on, miksi elän nykyään näin, jne jne mutta eniten toivoisin sitä että ÄITINI EI VERTAILISI MINUA ISOSISKOONI JA PUHUISI ETTÄ TEEN KAIKEN/ELÄN NIIN KUIN SISKONI KOSKA SE ASIA EI TODELLAKAAN OLE  NYKYISIN TODELLAKAAN TOTTA VAIKKA ENNEN OLIKIN MUTTA SIIHENKIN ON SYYNSÄ MUTTA SIITÄ EN TÄÄLLÄ ENEMPÄÄ AVAUDU JA ÄITINI TIETÄISI SEN KYLLÄ JOS OLISI HALUNNUT TUTUSTUA MINUUN JA OSALLISTUA ELÄMÄÄNI mutta toisaalta niin kuin tuossa aikaisemmin sanoin että AIKUISIA molemmat olemme niin ei äidin tarvitse halutessaan osallistua elämääni tms mutta muistaisi kuitenki hänkin sen että kolikolla on aina kaks puolta ja totuus on välillä tarua ihmeellisempää!!  No mut kaikesta huolimatta hän on ÄITINI ja erittäin tärkeä ja rakas minulle vaikka aikuinen olenkin ja sen hänelle sanon aina niiden harvojen puheluidemme aikana ennen kuin lopetamme puhelun koska koskaan ei voi olla varma että milloin tulee se aika kun ei voi enään sitä sanoa ja voi vaan tuulten matkaan laittaa toiselle meistä ne sanat vietäväksi....<3 

 

Minulla on myös kaksi sisarusta joista toinen on täysin kusipäinen rakas sisko kwaakku ja toinen on rakas isoveljeni joka ei aina kyl hymyile ku näemme mutta äitini sanoja lainatakseni "ISÄNNE OLIS ONNELLINEN KUN AINAKIN YKSI OPPI ON MENNYT PERILLE TEILLE ELI SE ETTÄ ELÄTTE JOKAINEN ERILAILLA MUTTA TOSIPAIKAN TULLEN SEISOTTE TOISTENNE TUKENA RINNAKKAIN!!!"

 

 

 

Mutta joo eiköhän tämä tällä kertaa nyt riitä tätä raapustelua tänne.. 

 

 

Muistakaa työkin  "kun olet itse onnellinen itsenäsi ja riität itsellesi niin sitten vasta voit auttaa muitakin tulemaan onnellisiksi ja riittäviksi itselleen! Jokainen meistä on oman elämänsä päähenkilö ja muut ovat vain sivurooleissa!!!!!"