tiistai, 29. kesäkuu 2021

juhannus mökillä

Meil oli kyl oikeasti aivan täydellinen juhannus... oltiin vain lauman kans ja silti mul oli oikeast helvetin ihana juhannus... kännis oltiin ku ääpälän pässit ja häröiltiin raksun kanssa mut joo... juteltiin kaikesta, naurettiin PALJON, nautittiin auringosta ja grillailtiin jne... mut miettikääs et myö EI tapeltu ja molempien kännykät oli kiinni perjantain ja lauantain.. sunnuntaina ne vast avattiin.... :D  et jooo... ens kuussa ois sit tarkotus pitää vkl:n kestävät grillibileet  ISOMMALLA porukalla... vähän niin ku läksiäiset ;)   ens kuussa lähen reissuun kuitenkin ni on mahtava kokoontuu oikeasti  rakkaiden läheisteni kanssa ja viettää se vkl yhdessä :)  ihanaa et ihmisii on tulos tänne meille päin monen sadan kilometrin päähän :) <3 mul on kyl ihan parhaat läheiset...!!!!!! kiitos heille kaikille :) <3

maanantai, 21. kesäkuu 2021

*wink*

älä yritä olla ystäväni väkisin.

nauran sulle päin naamaa ja selkäsi takana.

Mutta sinähän et sitä tajua.

Minä elän omaa elämääni täällä ja sinä sekoilet säätäen mustasukkaisuuksissasi siellä miehestä jonka kanssa et edes seurustele koska hän käy panemassa siskoasi :D  ei vittu et oot säälittävä paska :D no joo... :D 

*naurua* 

maanantai, 21. kesäkuu 2021

Minun matkani luoksesi!

 

Mikäkhää siinä on että minun on edelleenkin vaikea sanoa "ei" vaikka mieli tekisi oikeasti niin sanoa mutta silti suustani kuuluu "kyllä" ? Miksen anna itselleni lupaa pysyä päätöksissäni vaan aina tilanteessa kuin tilanteessa unohdan ne täysin ja teen aivan päinvastoin?  se on kyllä pakko myöntää että suurimmat riidat olen käynyt elämäni aikana juuri itseni kanssa. outo juttu mutta aikoinaan olin juuri itseni pahin vihollinen ja vihamies. vihasin itseäni enemmän kuin kukaan tai mitn muuta maailmassa, jos kaikkien ihmisten vihan määrät yhdistettäisiin ni sekään ei olisi läheskään samoissa lukemissa kuin mun viha itseäni kohtaan. En edes ymmärtänyt silloin kuinka paljon itseäni vihasinkaan vaan näiden vuosien jälkeen tajuan asian todellisuuden jonka ymmärsin kun mun ei tarvi enää peitellä asioita itseltäni (ja käyn terapiassa tätäkin asiaa läpi) vaan pystyn olemaan tästäkin asiasta itselleni täysin 100% rehellinen eikä mun tarvi enää siitäkään itselleni uskotella ja valehdella yhtikäs mitn! Se on vit..n pelottava tunne kun vihdoinkin pystyn olemaan itselleni täysin rehellinen kaikesta. En löydä yhtäkään asiaa mistä minä en voisi puhua rehellisesti ja avoimesti muidenkin ihmisten kuullen, en vaikka kuinka asiaa miettisin pääni puhki. Outo juttu kyl ku aikoinaan mun valehteleminen oli toinen nimeni, tavaramerkkini ja helvetin iso osa persoonaani. Osasin valehdella lopulta niin hyvin että uskoin jopa itse omia valheitani. Nyt kun mietin itseäni silloin ihmisenä voin rehellisesti myöntää olleeni ihan vit.n moinen hirviö  joka ei ole lähelläkään ihminen tai jossa ei ollut ripaustakaan ihmisyyttä. Olin silloin aikamoinen mm.tuhosin kaiken mikä tielläni oli, enkä sääliä antanut kenellekkään jotka eksyivät yrittämään pysäyttämää minut jne ne pistin henkisesti kärsimään jotka tulivat matkaani häiriköimään ja vauhtiani hidastivat tahallaan menoani tai elämäni kulkua jotenkin. Myös vanhempani ja sisaruksen olivat vihollisiani vuosia, kun tätä "tuhon matkaani" kuljin täysin pimennossa valoa vältellen varjoissa kulkien. Mikään eikä kukaan saanut minua tulemaan kanssaan "valon säteisiin"  pois paikasta mistä oli tullut vuosien aikana turva ja suoja ympärilleni. Lopulta löytyi kuitenkin ihminen joka oli alusta lähtien hyvin kärsivällinen kanssani antaen minulle aikaa vapaasti omalla tahdollani etenemiseeni häntä kohti pienin ja hyvin epäröivin askelin omaan tahtiini. hetki hetkeltä ja askel askeleelta kuitenkin haluni kasvoi selvittää kuka hän on ja tutustua häneen kasvoi koko ajan entisestään. Hän oli ensimmäinen ihmisolento johon tunsin itse vetovoimaa ja olin kiinnostunut selvittämään perinpohjaisesti kuka hän oikeasti onkaan. Halusin koko ajan vain entistä lähemmäs häntä tutustuakseni häneen lisää ja tarkemmin! Halusin tutustua häneen täysin ja lopulta koitti se päivä kun uskalsin luottaa häneen täysin ja vihdoinkin astuin jalallani ensimmäistä kertaa kertaa aikuisiälläni "valoon" ensin toisella jalallani ja sen jälkeen oli toisen askeleen vuoro joka kuljetti minut pimennosta pois kokonaan häntä silmiin katsoen, käsistä pitäen ja kyyneleet valuen poskillani. Se hetki oli minulle muutos parempaan ja se päivä muutti koko elämäni suunnan. Tulen muistamaan sen päivän aina elämäni loppuun asti ja tiedän 100% varmasti etten tule sitä päivää ikinä unohtamaan vaikka kaikki muut unohtaisin mielestäni, koska sen päivän olen tallentanut sydämeeni. Päivä mistä puhun on 15.06.2019 kun yhdessä lähdimme rakkaan aviomieheni kanssa kulkemaan rinnakkain elämää yhdessä eteenpäin, luottaen toisiimme 100% ja nauttien "valossa" olosta yhdessä päivä päivältä rohkeammin askelin.

15.06.2021 tuli 2vuotta yhdessä täyteen tätä eriskummallista matkaamme jonka aikana on tapahtunut paljon mutta pitää miettiä "siitä mistä olemme lähteneet olemme tänne päätyneet"  ja joka päivä tajuan kuinka paljon sinua rakastan ja jos minulta joka aamu kysyttäisiin "tahdotko sinä piip piip piip mieheksesi ja elää loppu elämäsi hänen kanssaan rakastaen häntä kunnes kuolema teidät erottaa??" vastaisin "TAHDON!!!!" 

-ilman sinua ei olisi minuakaan-

maanantai, 21. kesäkuu 2021

pieni paljastus ;)

Mun pidempi juttu julkastaan tosi elämää lehdessä enskuussa :P  

lauantai, 12. kesäkuu 2021

voi plääh

mietin tässä et kauankohan mun pitää vielä toistaa itseäni ja sanomisiani et ihmisille menee oikeasti ymmärrykseen asti se fakta et minuu ei hetkauta suuntaan eikä toiseen jos joku läheisistäni käy eksälläni kyläs... ei oo mun elämäst pois tuo eikä vaikuta elämääni tippaakaan vaikka muuttaisivat sinne porukalla kommuunin perustaen... ärsyttää ihan helvetist ku ihmiset kuvittelee et mie suuttuisin tms kyseisestä asiasta eivätkä suostu ymmärtämään asiaa et ei minua kiinnosta.... asiat mun ja eksäni välillä meni niin kuin meni ja silti kaikesta huolimatta toivon hänelle pelkästään hyvää elämäänsä... elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi aivan turhaan vihanpitoon ja turhan päiväiseen katkeruuteen ku mie ainakin aion keskittyy elämän hyviin ja positiivisiin asioihin paljon mieluummin ku enkhää mie oo enemmän ku tarpeeks rypen negatiivisuudessa ja negatiivisis asioissa ni täs kohtaa on korkea aika munkin alkaa nauttimaan positiivisista asioista mitä elämässä onkaan jne koska ei tääl ikuisesti eletä ni miksi kuluttaa se aika turhaan mikä tuottaa itselleen pahanolon jne... mieheni ansiota tämäkin et oon alkan muuttaa asenteitani asioihin jne.... hämmentää kyl useinkin et hää mun tukena ja tsemppaa mua luottamaan itseeni ja uskomaan itseeni ihmisenä jne et enää mun ei tarvi selvitä kaikist haasteista jne yksin omien voimien varassa vaan et meit on kaks tukemassa toisiaan jne.... edelleenkin tulee silloin tällöin mietittyy et mitähän niin hyvää mie oon elämässäni tehnyt et oon ansainnut tän elämän mitä elämme lauman kans täl hetkellä... ja sitäkin mietin et onko mulla oikeus olla aidosti onnellinen ja nauttia siitä hyvästä olost kaikkien tekojeni jne vääryyksien jälkeen mut vast ikään oon ymmärtänyt että tuohon on vain yksi ja oikea vastaus ja se on "ON MULLA!" eikä mun siitäkään tarvi kantaa huonoo omatuntoa et oon aidosti vihdoinkin onnellinen elämääni jne  ja siihen että olen minä enkä kukaan muu... oon kyl saanut hirmusest itseluottamusta takaisin ja nykyään pidän itseäni jopa täysin saman arvoisena ihmisenä muiden kanssa enkä alempana tms totaallisesti huonompana ku muut... no mut jos kuulee yli 10v itsestään vain niit negatiivisii asioita jne koko aika pelkästään ni kyl sitä alkaa itsekin uskoo siihen ettei musta löydy yksinkertaisesti mitn hyvää vaikka kuinka asiaa miettisi päänsä puhki... no onneks ne ajat on takana päin ja menneisyyteen jäävätkin lopullisesti... sinne en aio enää ikinä palata, en vaikka kirveel uhattais tms... kuljen nokka kohti tulevaa ja uusia pettymyksiä ylpeästi aitona omana itsenäni selkä suorana enkä aio enää ikinä hävetä sitä että olen minä... en todellakaan koska tiedän sen et riitän omana itsenäni ihmisille ja varsinkin itselleni. sekin et näin voin sanoa on vaatinut pitkän ja kivikkoisen matkan mutta läheisteni tuella oon sen kulkenut ja kunniakkaasti läpi.... yksin en ois siihenkään pystynyt et jos mul ei olis ollut tukena ihmisii ni  uskon vahvasti rypeväni edelleenkin PASKASSA nilkkojani myöten mutta joo... muistakaa työkin et ihminen voi muuttua jos hää itse haluaa muuttua koska muutos ei tapahdu muiden käskystä tms halusta vaan päätöksen pitää tulla ihmiseltä itseltään tähänkin asiaan niin kuin moneen muuhunkin. kukaan toinen ei voi tehdä päätöksiä toisen ihmisen puolesta varsinkaan jos ne liittyy vain ihmiseen itseensä pelkästään... mut joo nyt futismatsia seuraaamaan rakkaan kainaloon ja sit teen jtn aivan muuta kuhan keksin mitä seuraavaks touhuilee rupean vai teenkö yhtikäs mitn :D  mutta joo hyvää illanjatkoa teille täs kohtaa..... :)  olkaa aidosti onnellisia itsenänne älkääkä antako kenenkään polkea teitä jalkoihinsa!!!!