torstai, 24. lokakuu 2019

Henkinen prosessini itseni kanssa

Tajusin hetki sitten kuinka HELVETIN vaikeaa ja henkisesti RANKKAA minun on antaa itselleni lupaa tuntea avoimesti niin kuin haluan. On todella vaikea antaa itselle lupa siihen että näytän tunteeni avoimesti muiden silmien edessä. Olen koko elämäni kuitenkin kieltänyt itseäni esim itkemästä toisten ihmisten läsnäollessa (KÄNNIS ON TULLUT KYL ITKETTYÄ MUIDENKIN LÄSNOLLESSA MUT EI IKINÄ SELVINPÄIN!!) . Olen kuitekin aina itkenyt yksin kaukana muiden katseilta. Nyt yritän kovasti työstää itseni kanssa näitä asioita mitkä ennen kielsin itseltäni. En ole koskaan antanut itselleni lupaa olla avoimesti heikko.. Heikkoudet ovat aina olleet mielestäni asioita mitä muut eivät saa tietää. Menneisyyteni kasvatti tehden minusta kovakuorisen taistelijan. En ole ikinä halunnut että kukaan toinen ihminen tietäisi oikeasti millainen oikeasti olen. Tämän takia tiedän että minusta puhutaan kylillä paljon ja menneiden virheideni takia juorut minusta liikkuu ja vain siksi että en ole koskaan kertonut todellisia ja rehellisiä syitä minkä takia olen menneisyydessäni tekemään ne virheet.

Ihmiset kuvittelee (tai niin luulin) että minä olen kova ja säädän sähläten ilman minkäänlaisia omantunnon tuskia itse päässäni. En ole antanut itselleni lupaa luottaa kehenkään ihmiseen 100% vaan  olen pitänyt päälläni  tietynlaisen "roolin" ettei kukaan vaan vahingossakaan huomaa edes vahingossa millainen olen oikeasti. Jotkut ihmiset ovat silti pääseet lähelle sitä todellisuutta mitä oikeasti olen mutta kun olen asian itse huomannut niin olen "hätääntynyt" itse ja kiskonut "rooliani"  entistä kovemmin  päälleni ja työntänyt  tämän ihmisen väkisin kauemmas itsestäni. Luulin että mitä pahemmin loukkaan muita ihmisiä sitä helpommin pystyn olee kova ihminen muiden silmissä. Olin aikamoinen ihmishirviö ja vain siksi että kukaan ei tiedä heikkouksistani. En ajatellut yhtään muiden tunteita puheissani ja keinoissani saada vain itseni näyttämään kovalta ja tunteettomalta muiden silmissä. Hoin mielessäni "Maailmassa pärjää vain kovat. Heikot ei täällä pärjää" 

En tiedä miksi toimin näin mutta uskon että se oli jtn itsensä suojelua minulta kasvattaa tälläinen kuori itselleni... Välillä kuitenkin mietin yksinäni mielessäni että haluisin olla 10v lapsi joka ei tiedä vielä maailman pahudesta. Siinä kohtaa kuitenkin kun olin 11vuotias lapsi nii yksi päätös naapurien tyttöjen kanssa mennä lähimetsäämme leikkimään muutti kaiken ja sen jälkeen en ole liiemmin negatiivisista asioista/ongelmista puhunut kenellekkään. En edes vanhemmilleni. Äitini kuitenkin teki kaikkensa että olisin muuttunut takaisin iloiseksi ja avoimeksi lapseksi hankkimalla minulle kaiken mahdollisen avun mitä tarjolla olikaan siinä kohtaa mutta mikään niistä ei saanut minua enään samanlaiseksi kuin ennen olin. Se mies jonka  julma teko muutti minusta tälläisen on saanut minulta jo anteeksi (monen on tosi vaikea ymmärtää että annoin anteeksi raiskaajalleni kun olin 18v neito mutta tunnen itseni  en olisi voinut jatkaa elämääni jos en olisi puhunut naamatusten sen tekijän kanssa jos on mahdollisuus) 

Olen kulkenut koko elämäni kuin tyhjäkuori ja aina yrittänyt olla kuin isosiskoni ( käytin samoi vaatteita, aloin karkailee kun hänkin alkoi, en halunnut palata kotiin kuusankosken lastenpsykiatriselta osastolta kun äitini kertoi siskoni muuttaneen pois kotoa, ihastuin siskoni kumppaneihin päättömästi, aloin tehtailla alkujaan rikoksia koska siskonikin teki niitä jne jne) koska mielestäni siskoni uskalsi tehdä asioita mitä halusi, hänellä oli aina helvetisti kavereita ympärillään jne jne.. Siskoni oli idolini lapsuuudessa, nuoruudessa ja jopa aikuisuudessa. Kadehdin siskoani koska hänet hyväksyttiin täysin eikä hänelllä mielestäni ollut mitään ongelmia elämässään. Aloin ryyppää juhlien siskoni ja hänen kaverien kanssa koska tuntui että siskoni avulla voin unohtaa oman henkisen tyhjyyteni. En koskaan siskoni ja hänen laumansa kanssa pyörimässä ollessani pysähtynyt miettimään mitä minä itse oikeasti olenkaan tai millainen haluan olla. Halusin vuosi kymmeniä olla idolini kaltainen eli siskoni. Siskoni näytti onnelliselta kun hymyili kaveriensa kanssa...  En ikinä etsinyt itseäni enkä omaa polkuani . Mieleeni ei edes tullut että voisin olla omatseni. Halusin vain olla siskoni kanssa samanlainen. 

Kaikki kuitenkin muuttui  (tai niin luulin) kun tapasin sattumalta lapseni isän eli entisen "kumppanini" jonka kanssa lopulta elin ns.on/off :ia yli 12v mutta noidenkaan vuosien aikana en ollu oma itseni (kaukana siitä) Entinen mieheni Pöpö teki minusta (tuskin tahallaan kuitenkaan) psyykkauksellaan ja puheillaan neidon joka luuli että rahalla saa pidettyä hänet rinnallaan... Pöpö sääti vuosien aikana monien  naispuolisien läheisteni kanssa sängyssä ajattelematta miltä se tuntuikaan minusta kuulla ensin sanat hänen suustaan "rakastan sinua" ja seuraavallla hetkellä huomatten kuinka hän panee tunteettomana minulle tärkeitä ihmisiä.. Jossain kohtaa tajusin itse että en ansaitse muuta ja minun pitää vaan hyväksyä Pöpön sähläämiset milloin kenenkin kanssa. Hoin itselleni että seksi on seksiä mutta minua Pöpö oikeasti rakastaa...Kyllä minä itseki säädin monien miesten kanssa noiden 12v aikana koska olin ymmärtänyt väärin meidän säännöt jotka Pöpö minulle oli monesti sanonut "me emme seurustele ni molemmat saa tehdä mitä haluaa"  mutta kun tein niin ni lopputulos oli joko se että sain turpaani huutomyrskyn jälkeen tai sitten sain ilmaisen kyydin poliisilaitokselle kun Pöpöllä loppui sanat kanssani kun yritin puhua rehelliisesti naamatusten niin kuin hän oli pyytänyt että tekisin... Yritin monet kerrat kadota Pöpön elämästä vaikka kipeältä se tuntui mutta silti tein niin. Katosin kotiini sammuttaen kännykkäni koska tiesin että (tai niin kuvittelin) että joku tulee etsimään minua Pöpön pyynnöstä... No tulikin oveni taakse monesti veljeni avovaimoineen ja välillä siskonikin oli mukana ... hetken jutetuamme veivt minut  Pöpön luokse takaisin.. Vuosien ajan Pöpö psyykkasi minua puheillaan (tuskin edes tajusi aina mitä puhui minun ollessa paikalla) etten pärjää elämässäni ilman häntä  jne...  (Joku luulee että syytän kaikista ongelmistamme mitä meillä oli ton yli 12v aikana Pöpöä... En todellakaan syytä häntä.. edelleenkin välillä mietin olisinko voinut tehdä jotain eritavalla tms ettei Pöpö oliisi kohdellut minua niin kuin vuosien aikana kohteli tajuten itseasiaa)  Luulin  ne yli 12vuotta että olen oma itseni Pöpön kanssa ollessani ja luulin sitä mitä häntä kohtaan koin rakkaudeksi mutta kaikki muuttui kun lähdin istumaan kestilän avovankilaan 40pv:ksi tuomiotani. Siellä tajuisin vankilan ohjaajan avustuksella että tuo mitä olin tuntenut  Pöpöä kohtaan yli 12v ei ollut rakkautta vaan olin riippuvainen hänestä. Tajusin siellä ollessani etten ollut Pöpönkään kanssa pysähtynyt miettimään mitä olen itse oikeasti. Olin tehnyt itsestäni sellaisen ihmisen joka tekee typeriä asioita että saisin pidettyä Pöpön elämässäni..  Tein kuitenkin rikoksia (siskoni oppien mukaan) että Pöpölt ei puuttuisi mitään eikä hän hylkäisi minua sen takia että olisin rahaton.. Tein lapsen (jota en todellakaan kadu. Peikko on tärkeintä mun elämässä) hänen kansssaan vaikka olin jo lapsena päättänyt että omia lapsia en halua mutta luulin siinäkin kohtaa että Pöpö ei jätä minua ikinä jos hänelle lapsen synnytän. Odotin peikkoamme niin Pöpö kyllä hoki minulle että on tukena kaikessa jne jne mutta peikon synnyttyä hän edelleen jatkoi baarissa kaveriensa kanssa näkemistä melkein joka ilta. Joo kyllä hän teki ruuat kotona, pesi pyykt jne jne (siitä hänellle isokiitos) helpottaakseen minun urakkaa että pystyin vain hoitamaan lapseni hoidon. Mutta lopulta moni asia (isäni kuolema, keskenmenoni jne jne) johti siihen että annoin lapseni sijaisperheeseen koska en siinä kohtaa pystynyt itse tarjoamaan lapselleni sitä kaikkea mitä hän tarvitsi elämässään.. mutta  peikon muuton jälkeen kotoa Pöpö halusi saada minut tajuamaan kuinka tärkeä hän on elämässäni sillä keinolla että alkoi pyörimään erään naisen kanssa (silloinen kaverini nykyinen ystäväni <3 ) ja minä lähdin imatralle säätämään koska en kestänyt sitä kipua mutta koko ajan silti mielessäni pyöri mitä voin tehdä että saisin Pöpön takaisin elämääni koska en pärjää ilman häntä... No sain kuin sainkin Pöpön takaisin elämääni ja taas olin takaisin siellä minne luulinkin kuuluvani... .. No Kestilässä kun olin minun ei kuitenkaan tarvinnut esittää muuta ja vihdoinkin pysähdyin miettimään kuka itse olen ja omaa polkuani. Takaisin siviiliin sieltä palasi vapaa lintu joka oli vapauttanut itsensä. Nyt vain mietin keinoja päästä kulkemaan omia polkujaan vaikka yksin. Asia kuitenkin mitä en kestilässäkään ollessani oppinut oli omien heikkouksieni näyttäminen (itkeminen avoimest jne jne) vaikka tiesin kuitenkin että Pöpön "kynnysmattona" (Koin itseni olevani sellainen) oleminen ei ole sitä mitä haluan.  

Kaikki muuttui kun taas olin ollut jossain juhlimassa edellisenä päivänä ja menimme Pöpön jne kanssa prismaan ostamaan grillailu iltaan tarvikkeita jne... kohtasin ihmisen vuosien takaa naamatusten siellä. Silloin en vielä tajunnut että kyseinen ihminen tulee elämääni pysyvästi ja hänen kanssan tyhjyys jota olen kantanut sisälläni koko pienen elämäni poistuukin huomaamatta. Sen jälkeen kun näimme naamatusten prismassa en saanut miestä mielestäni juurikaan.. Ajattelin kyllä että pidän hänenkin kanssaan vain tunteetonta hauskanpitoa ja pidän hänet elämässäni mukana niin kauan kun hyödyn hänestä jtn. En ajatellut että hän olisi ensimmäinen ihminen maailmassa jolle näytän heikkouteni ja jonka kanssa vapaudun ja jonka kanssa avulla minusta tulee aidosti onnellinen. No hän tuli jotenkin elämääni ja lainasi minulle rahaa kun olin taas kotona piilossa että Pöpö pyytäisi jonkun etsimään minua ja tuomaan takaisin hänen luokseen. No näin tapahtui taas että Pöpön luokse palasin. Päätimme sitten  pitää grillikauden avajaiset rannassa josta tämä "prismamies"  tuli hakemaan minulta velkojaan mutta saimme hänet jäämään kanssamme grillailee... Kuitenkin rannan grillikatoksessa oli muita grillaajia niin päätimme että lähden veljeni avovaimon kanssa ostaa motonetistä halvimman mahdollisisen pallogrillin jolla grillaamaan pääsemme Pöpön pihalle. No kävimme hakemassa sen ja tultuamme takaisin tämä prismamies kokosi sen melkein yksin kasaan muiden juodessa kaljaa ja katsellessa vieressä jutellen omia juttujaan. No lähdin hakemaan lähikaupasta itselleni ja Pöpölle lisää juotavaa "audimiehen" kanssa. Kysyin ennen lähtöä prismamieheltä joisko hän muutaman oluen jos ostan ja Pöpö sitten sanoi prismamiehelle että jos haluaa juoda niin yöpaikka kyllä löytyy... No hän jäi ja ilta/yö meni omalla painollaan mutta seuraavana päivänä kun heräsin itse krapulaa potien prismamies oli lähtenyt jo takaisin kotiin. Häneltä oli kuitenkin tullut viesti puhelimeeni... Tuon grillailun seurauksena aloimme tiiiviisti viestittelemään toisillemme ja ihastumisista jo kerrottiin toisillemme viestillä mutta eräänä aamuna kun heräsin niin prismamieheltä oli tullut viesti minulle "ollaan vain kavereita ja aiheutetaan muille ihmisille puhumisenaiheita jos jossain samassa paikassa ollaan joskus"  Hämmästyin kovasti mutta ajattelin että ehkä se niin parempi kun enhän minäkään hänestä hakenut alunperinkään kuin hauskanpitoa ja jtn hyötyä... No jatkoimme viestittelyä ja minä jatkoin elämistä Pöpön seurassa vaikka alitajuntani varmasti tiesi että viimeisiä metrejä viedään sitä elämää muttta en antanut alitajunnalleni sitä minun tietooni tuoda... 

tämän vuoden  juhannus alko lähestyä ja Pöpö alkoi puhumaan ja suunnittelemaan  että lähtisi sitä viettämään audimiehen ja sporttisesti matalan miehen kanssa sportin mökille.. Lupasin että  juhannuksen vahdin Pöpön kissaa ja sain luvan että prisma mies  saisi tulla kanssani kissavahdiksi. No Pöpö lähti juhannustorstaina mökille ja minä vedin kaljaa kaksin käsin  yksin kuunnellessani musiikkia kissan kanssa. Sammuin ja heräsin perjantai aamuna miettien haluanko todella prismamiehen seurakseni..En osannut päättää ja aloin keitellä aamukahvia.. hetken päästä veljeni ilmoitti että on nyt hakemassa prismamiestä kotoaan jonka jälkeen tulevat minut noutamaan äitini luokse juhannusta hieman juhlistamaan. no siellä olimme muutaman tunnin ja kävimme sielläkin mistä isäni oli lähtenyt viimeiselle matkalleen.. jonka jälkee palasimme pöpön  kissan luokse..No se loppu Perjantai ilta meni ihan vain musiikkia kuunnessa . jne keskustellen henkeviä jne jne...

joka johti tähän tilanteeseen: 

  primamies näki heikon puoleni vahingossa kun en vaan pystynyt pakottamaan kyyneliänii pysymään poissa kun hänen kainalossa olin Pöpön valkoisella sohvalla lähekkäin. Kyyneleet vaan alkoivat valumaan kun  prismamieheni silmiin katsoin enkä voinut estää näin käymästä kesken keskustelumme. Ensimmäistä kertaa elämässäni itkin sen takia että minulla oli aidosti hyvä olla toisen ihmisen lähellä enkä juossu tapani mukaan karkuun nolona kyyneliäni häveten vaan jäin paikoilleni prismamiehen halaten minua kovemmin.. .Seuraavana aamuna herättyämme sanoin hänelle "yhdessä me täältä lähdemme  yhteistä elämää elämään" Lähdimmekin yhdessä koska tiesin jos olisin jäänyt olisi prismamies, pöpö ja varsinkin minä itse kärsinyt jos olisin jäänyt. Päätimme yhdessä laittaa kaiken peliin tähän suhteeseen vaikka kyllä meitä molempia pelotti alussa aivan helvetisti.

Nyt kuitenkin  siitä päätöksestä ja lähdöstä on yli 4kk aikaa. Päivääkään en ole tätä lähtöä katunut (tai no huijaan.. alussa mietin useinkin että onko minulla oikeasti lupa aitoon onnellisuuteen koska menneisyydessä tein väärin monille ihmisille  ja muutenkin tein monia virheitä ihmishirviönä ollessani?? Mietin myös että voinko nauttia elämästä tai siis osaanko ku nyt teen itse päätökset jotka Pöpö teki edelliset 12v puolestani??) 

Kyllä edelleen syytän (varsinkin yksin ollessani partsilla röökien) itseäni melkein kaikista ongelmistani Pöpön kanssa mutta en kuitenkaan enään niin usein kuin alussa.. Alan pikkuhilaa ymmärtämään itse että minä EN todellakaan ollut kaikkeen syyllinen mitä Pöpön kanssa oli... Hänkin oli syyllinen niihin ongelmiimme, en vain minä! 

Prismamiehen kanssa kun elän olen huomannut että NYT olen omaitseni ja aidosti onnellinen.. On kuitenkin edelleen helvetin vaikea ottaa vastaan postiivia lauseita itsestäni koska varsinkin loppu aikana mitä Pöpön kanssa elin kuulin  VAIN negatiivia asioita itsestäni ja nyt opettelen olevani nainen kun viimeiset vuodet olen kokenut olevani yksi äijä muiden joukossa.

Olen vihdoinkin löytänyt oman polkuni ja Nyt vasta uskallan olla aidosti onnellinen ilman että eläisin kenenkään toisen ihmisen varjona tai yrittäen olla joku toinen..Enää minun ei myöskään tarvi vetää alkoholia kaksin käsin että unohtaisin tyhjyyden sisälläni. Nykyään hämmästytän itsenikin mieluummin puhumalla asioista niiden oikeilla nimillä rehellisesti.. Edelleenkin minulle kuitenkin on helvetin vaikeaa itkeä vapaasti mutta nykyään eläessäni ihmisen kanssa jota rakastan AIDOSTI olen muutamia kertoja itkenyt jo hänen nähden ilman että häpeää tuntisin. (Prisma miehen kanssa olen ensimmäisen kerran elämässäni AIDOSTI rakastunut ja tunne on molemmin puolista) 

Pöpön kanssa ollessani poltin monet sillat silloisiin läheisiin ihmisiini. Onneksi osa niistä poltetuista silloista on pikkuhiljaa rakentumassa takaisin, vaikka tiedän etten koskaan enää saa niitä samanlaisiksi kuin ennen olivat ennen kuin aloin elää ihmishirviönä. 

Asia minkä olen huomannut että on todella vaikea sanoa/kirjoittaa ihmisille "anteeksi. Minä mokasin" ja kertoa rehellisesti miksi näin toimin! Se on henkisesti voimia vievää hommaa mutta silti haluan vihdoinkin myöntää rehellisesti virheeni jne.

Nyt tiedän mihin kuulun ja olen vihdoinkin KOTONA! Enää minun ei tarvitse kaikin keinoin etsiä hyväksyntää tai yrittää olla kukaan muu toinen. 

Mutta edelleen minulla on isosti työskenneltä itseni kanssa ja tunteideni kanssa taistelen päivittäin etten vaan laske sitä kovaa ja tunteetonta roolia päälleni. Nyt kun pysyn vain päätöksessäni että annan tunteilleni vapauden näyttäytyä vapaasti enkä peitä niitä.. Päivä päivältä minusta tulee vahvempi ihminen ja uskon että vielä joskus tulee päivä kun en enää yritä edes pakottaa itseäni muuhun kuin siihen mitä olen!!!

 

(Kiitos läheiseni,  perheeni, ja kiitos te kaikki muut jotka tukenani olette ollut ja jotka olette!!! ISOIN kiitos kuuluu rakkaalle kumppanilleni joka ei antanut minun juosta karkuun tunteitani vaan antoi aikaa ja hyväksyy minut juuri tälläisenä kuin olen! Yksin en olisi tähän asti elämässäni päässyt! KIITOS!! ) 

Moni teistä entisen minäni nähneet kuvittelee edelleen että olen tunteeton paska mikä ennenkin.ja ettäelleen teen/koen samoja asioita mitä ennenkin mutta toivon sydämestäni että te kaikki näette sen muuutoksen mikä minussa on nyt jo tapahtunut ja tulee vielä tapahtumaan uskotte minuun jne. Totuus on kuitenkin se että minä EN hae/tee muutosta itseeni teidän takianne vaan itseni.. Minä EN ole itseni kanssa onnellinen sellaisena "ihmishirviönä" mikä olin. Haluan itse muuttua ja siksi olen onnellinen että läheiseni seisovat rinnallani tukemassa minua tässä projektissa!!!!

(Anteeksi te ihmiset joista tässä blogipäivityksessä on puhe salanimillä mutta jos tunnistatte itsenne silti ni toivon ettette loukkaannu että teistäkin kirjoitin tähän pitkään avautumiseeni!!!) 

 

-joskus tämä henkinen prosessi itseni kanssa on maalissa-

tiistai, 22. lokakuu 2019

yöllisiä mietteitäni sinua katsellessani

Kuuntelen kuorsaustasi vieressäni.

Kupissani on teetä jonka juon pois.

Tutkin kännykkäni sisältöä.

Katseeni kuitenkin harhailee sinun suuntaan kun vieressäni  sängyssämme nukut. rauhallisena  ja levollisena..

Silitän hellästi sormillani käsivarttasi varovasti ettet vain herää kosketukseeni.

Huokaisen syvän huokauksen ennen kuin nousen mennäkseni täyttämään tee mukini keittiöön.

Poltan ikkunan ääressä röökin kun keittiöstä takaisin makuuhuoneeseen saavun luoksesi.

Tulen takaisin sänkyyn viereesi ja jään tuijottamaan sinua mietteisiini vajoten.

Tajuan sinua katsellessa että rakastan sinua enemmän kuin sinä taidat edes ymmärtää ja vahvemmin kuin osaan sinulle kertokkaan tunteideni laadusta. 

Päätän itsekseni  että teen kaiken ja enemmänkin ettei sinulle tulisi tulevaisuudessakaan  tunnetta kanssani etten olisikaan se jonka kanssa haluat elämäsi jakaa.

Rakastan sinua ja sinun kanssasi tajuan ensimmäistä kertaa elämäni aikana mitä AITO rakkaus onkaan toista ihmistä kohtaa.

Kuiskaan sinulle ääneen sanat "rakastan sinua" ennen kuin käännyn ja käyn nukkumaan viereesi itsekin, vaikka tiedän että sinä nukut etkä kuule noita sanoja suustani.

 

 

 

maanantai, 14. lokakuu 2019

Pitkästä aikaa päivittelyä

Tästä onkin aikaa ku oon tänne mitn päivittän ni nyt ajattelin jtn hiukan teille kertoa mitä elämääni kuuluukaan...

No niin siis about 5kk ollaan ukkoni kanssa oltu yhdessä... edelleen onni kukoistaa ja ihana että USKALSIN laskea tuon elämääni peloistani huolimatta ja laitoin kaiken tähän suhteeseen kii... On tää vaan kyl ihana tunne ku on ihminen rinnalla kulkemassa joka tukee AIVAN kaikessa minua... jopa tässä petskojen kiusallaan laittamassa matkustuskiellossa mieheni tukee eli suomeks raahaa mua joka keskiviikko pakolliselle ilmoittautumiselle sikalaan käymään... yhteistä kotia rakennetaan tänne karhulan huudeille jne jne... on myös paljon juttuja mitä tulevaisuudessamme tulee tapahtumaan mutta niistä en teille vielä mainitse.... ja siis joo nyt mietitte et miten oon löytän miiehen rinnalleni ku oon tälläinen jne... teille tiedoksi että mieheni tietää kaiken minusta (rikoshistoriani, miesseikkailuni, lapseni tilanteen jne jne) AIVAN kaiken ja silti seisoo rinnallani ilman että edes miettisi että jättäisi minut.... ei oo tarvetta ollt hänelle valehdella mistään.... mutta joo tällästä tällä kertaa.... nyt lähen miettii kahvinkeittioa jne.... eli palailen päivittelemään teille taas kunhan kerkiin :) 

maanantai, 26. elokuu 2019

yöllisiä pohdintoja

Heipodei vaan :D

Mitäkhää mie teille paljastaisin??

Uusi suhde edelleen kukoistaa :D Ihanaa ku rinnalla kulkee ihminen joka saa hymyn kasvoilleni mutta on nähnyt myös kyyneleeni.. tukee ja auttaa... rakastaa minua tälläisenä kuin olen, muuttamatta mitään.

Rakastan tuota miestä enemmän kuin ketään koskaan.... en ymmärrä itseäni... outoa eikö totta... ?? Joku tuli lunastaen paikkansa sydämessäni.Kesytti villivarsan joka löysi lopulta onnen ja paikkansa tässä maailmassa.. ¨

12 pitkää vuotta luulin jo olleeni kotiin.... mutta nyt about reilu 3kk sit löysin ihmisen joka ei antanut minun juosta karkuun tunteitani. Tuo mies avasi minulle ovet parempaan.... näytti minulle mitä maailmalla on tarjota muutakin kuin känniä joka toinen päivä ja krapulaa joka toinen... alussa en olisin halunnut sitoutua mutta juhannus muutti kaiken... AIVAN kaiken... uskalsin päästää irti menneestä ja alkaa lentää omilla siivillä... 

elämäni ei todellakaan ole täydellistä vieläkään mutta on tää siedettävämpää ku ennen.... 

perjantai, 21. kesäkuu 2019

luulet vain

Luulet vain..
Luult min pitävän itsäni täydllisenä.

Voikun olisin.

Tarvitsen ihmisiä pitämään mut pystyssä.

Välillä olen niin loppu että hyvä jos jaksan edes sängystä nousta.

Silti nousen ja näytän maailmalle taivaan merkit.

En halua myöntää olevani heikko, vaikka sitä olen.

Olimme yhteyksissä vuosia mutta sitten tapahtui jotain ja meidän välit erkaantui..

Ehkä tämä on kohtaloa.

En muuta voi enää edes sanoa.

En kaipaa riitojamme mutta kaipaan toisaalta sinua.

Onneksi minulla on kova pää ja luonne.

Vaikka sinä luulet muuta.

Onneksi et tiedä kaikkea.